Meitä kaikkia varmasti joskus vaivaa kysymys mitä on elämän jälkeen? Itselle tuo kysymys nousi vahvasti pintaan 18- vuotiaana kun menetin silloisen ihastukseni ja sen ajan tärkeän ihmisen. Sittemmin vuosien vieriessä ja asiaa tutkiskellessani olen ymmärtänyt, että kuolema on ikään kuin siirtymistä jonnekin mitä emme voi nähdä maallisin silmin.
Olemme jollain tavalla tietoisia siitä, että sielumme jatkaa matkaa ja fyysinen kehomme palaa maahan. Voisimme jopa sanoa, että fyysinen kehomme on loppujenlopuksi Äiti maan omaisuutta. Mutta tuosta sielun ja tietoisuuden matkasta herää kysymys, minne se siirtyy?
Monesti saatamme törmätä sanaan välitila ja itse olen ymmärtänyt, että välitila on ulottuvuus jossa käsittelemme vahvasti edellistä elämäämme ja oppeja ja saamme ymmärrystä kanssaeläneistä ihmisistä enemmän. Mutta välitilassa voi myös eksyä ja jäädä jumiin. Olen päätellyt, että tuo nimenomainen jumittuminen tapahtuu jos jäämme liikaa kaipaamaan edellisen elämän läheisiämme emmekä halua päästää irti heistä, eikä ymmärryksemme riitä siihen, että saamme kohdata heidät vielä kaikkeudessa jos jatkamme matkaamme valoon.
Toinen jumitilan aiheuttaja on katkeruus ja viha jota voimme tuntea sellaisia ihmisiä kohtaan jotka ovat elämässämme aiheuttaneet kipua ja tuskaa tai kohdelleet meitä kaltoin. Tässä kohtaa voisin mainita nämä henget jotka kiusaa tai pelottelee turhautuneena ihmisiä. Nämä ovat siis välitilaan jumiin jääneitä sieluja jotka tarvitsevat apua löytääkseen tien valoon ja toiset niistä voivat olla siellä hyvinkin pitkään. Sanoisin tätä sielujen omaksi helvetiksi jonka oikeastaan aiheutamme täysin itse riippuen siitä miten olemme eläneet edellisen elämän.
Äitini siirryttyä kohta noin kolme vuotta sitten koin jotain merkittävää tähän rajatietoon liittyen, sillä näin sairaalassa yötä ollessani isoäitini tulevan huoneeseen valtavan kirkkaana siivekkäänä valo-olentona unessani. Aluksi en tunnistanut häntä sillä hän oli todella nuoren näköinen kunnes hän vaihtoi kasvojaan jolloin hänet tunnistin. Hän kertoi minulle, että tuli hakemaan äitiäni mutta ei voinut vielä ottaa häntä mukaan, koska yksi siskoistani ei ole valmis hänestä luopumaan. Hän näytti väläyksen kyseisestä siskostani joka hoivasi äitiä kuin pientä lasta. Silloin ymmärsin, että minun oli kerrottava tämä kaikki siskolleni kun heräsin. Siskoni ymmärsi sanoman ja päivä tämän jälkeen äitini siirtyi.
Siirtyminen on yhtä luonnollista kuin syntyminenkin. Monesti vain kuolemasta tehdään pelottava esim. elokuvissa ja tv:ssä. Olen huomannut, että moni siirtymän lähellä oleva vanhempi ikä-ihminen saattaa olla jo kuukausia ennen matkalla. Tällöin kaikki maalliset normaalit asiat suorittaa tuntuvat todella raskailta kuten puhuminen, seurustelu, syöminen ja väsymys iskee kun sielu on irtaantumassa kehosta. Silloin ollaan jo niin korkeissa energioissa, että maalliset murheetkin tuntuvat jo hyvin pieniltä ja kaukaisilta.
Kuvaisin itse kuolemaa ystäväksi joka tulee saattamaan ja auttamaan sielun toiselle puolen kohti kotia; sitä rauhan ja rakkauden tyyssijaa mistä me kaikki olemme tänne tulleet. <3
- Jenna Mäkelä